3. Kotitilan luominen

Kotitila… niin kaunis on ajatus tästä omasta rakkauden tilasta. Kotipaikasta jota saa vaalia rakkaudella, jossa synnyttää ja kasvattaa lapset. Paikasta johon juurtua ja jossa kokea yhteyttä luontoon ja Luojaan, jossa oppia ymmärtämään syvemmin luomissuunnitelmaa. Maapaikka jonka hoitamiseen sitoutua ja jonka siirtää elävänä perintönä jälkipolville eteenpäin. Jossa nauttia elämästä, vanheta ja jossa aikanaan myös kuolla.

Oman kotitilan perustaminen on ollut unelmani jo vuosien ajan, ja nykyään saan jakaa sen mieheni kanssa. Tämän unelmamme eteen teemme töitä tämänhetkisessä elämässämme, sillä meille kotitila edustaa konkreettisesti vakaata pohjaa johon luoda yhteinen perhe-elämä.

Kyseinen aihe oman kotitilan luomisesta on hyvin rakas miulle myös siksi että olen saanut siihen innostuksen vanhempieni esimerkin avulla. Arvostan suuresti sitä että he halusivat luoda meille tälläisen paikan, rakkauden tilan, kun olimme lapsia. Vaikka asiat menivät siihen että jouduimme lähtemään sieltä eikä meillä ei ole enää sitä paikkaa, niin kuitenkin he valmistelevat omilla tahoillaan meille perintöä jota jättää jälkeensä. Perintötila onkin ehkä arvokkaimpia konkreettisia asioita mitä jälkipolville voi perinnöksi jättää, sillä tilan ympäröivä luonto tuntee jo perustajiensa jälkeläiset ja paikka on täytetty ihanilla yhteisillä hetkillä ja muistoilla. Perintö voi tarkoittaa tottakai enemmänkin kuin pelkkää fyysistä materiaa; se on jotain joka toimii muistona heistä, jotain mitä he antavat itsestään. Kotitila on kuitenkin hyvin konkreettinen tapa luoda lapsille ja juuret ja siirtää heille perinnöksi kokonainen elämäntapa jota tilalla toteutaan.

Jumala loi ihmisen maanpäälle paratiisiin, pitämään huolta kaikesta luodusta, vallitsemaan ja hallitsemaan maata. Ihmisellä on siinä suuri vastuu parantaako ja kaunistaako hän omaa elinympäristöään vai turmeleeko hän sitä.

Tästä ihmisen vastuusta on hyvä tarina kuvailtuna Sakari Topeliuksen Maamme kirjassa 1917, luvussa 5 “Kuninkaan lahjat”, josta lainaan seuraavan otteen:

“ Äiti sanoi: Oli kerran kuningas; hänellä oli kaksi palvelijaa, Autio ja Päiviö. Kuningas sanoi heille: “Te olette ravakoita työmiehiä, minä annan teille kummallekin kappaleen maata.” Ja hän antoi Autiolle kauniin hedelmällisen maan, jossa oli viljavat vainiot, sinertävät järvet, komeat metsät. Mutta Päiviölle hän antoi hedelmättömän erämaan, joka oli soita täynnä.

Molemmat miehet alkoivat tehdä työtä. Autio ajatteli: tämä on hyvää maata; tästä tahdon rikastua, muut tulkoon sitten toimeen, miten voivat. Sitten hän kaatoi ja poltti metsät, kylvi siementä tuhkaan ja leikkasi siitä viljan toisensa perästä, kunnes oli maasta kaiken mehun imenyt. Samaten hän riisti järvet tyhjiksi ja otti niistä kaikki kalat. Ja hänestä tuli vähäksi aikaa rikas mies, mutta kun maassa ja vedessä ei ollut enää mitään otettavaa, tuli hän köyhäksi, ja hänen lapsensa tulivat kerjäläisiksi ja maa autioksi.

Päiviö ajatteli: tämä maa on karua ja hedelmätöntä; tahdon tehdä sen hedelmälliseksi. Hän ojitti suot, kynti maat, perkasi metsät ja hoiti kalavetensä. Se oli pitkällistä, vaivalloista työtä, mutta viimein kuitenkin tuli palkinto. Päiviö kokosi riistaa latonsa täyteen, hänen lapsensa saivat hedelmällisen tilan perinnökseen, ja maa kukoisti.

Monien vuosien kuluttua kuningas sattui kulkemaan näissä valtakuntansa osissa. Tultuaan Aution asunnon lähelle hän kysyi: “Eikö tämä maa ennen ollut kaunista ja viljavaa? Kuka sen on tehnyt näin rumaksi ja autioksi?” Palvelijat sanoivat: “Sen on Autio tehnyt.” Ja taas kysyi kuningas, tultuaan lähelle Päiviön asuntoa: “Eikö tämä maa ennen ollut jylhää ja hedelmätöntä? Kuka sen on tehnyt näin kauniiksi ja viljavaksi?” Palvelijat sanoivat: “Sen on Päiviö tehnyt".” Silloin kuningas sanoi Autiolle: “Sinä ahne ja kehno palvelija, enkö sinulle runsasta lahjaa antanut siksi, että työlläsi minua ylistäisit ja tekisit monta tulevaista sukupolvea onnelliseksi? Katso, tuo on sinun työtäsi!” Ja hän ajoi sen ahneen palvelijan häpeänlaisena pois valtakunnasta. Mutta Päiviölle hän sanoi: “Sinä hyvä, uskollinen palvelija, minä annoin sinulle halvan lahjan, mutta sinä olet minua ylistänyt rakkaudella ja työlläsi, tulevaisten sukupolvien iloksi. Tule, minä annan sinulle vielä paljon rikkaamman maan; sinä saat olla minun uskollisimpana ystävänäni ja kansalleni esikuvana”.

Tarina kuvastaa sitä, kuinka meidän ihmisten tulee arvostaa ja vaalia Jumalan lahjaa, joka on upea luonto ympärillämme. Ihmiskuntana ja yksilöinä meidän on kannettava siitä vastuu. On tehtävä se maa jälleen hyväksi ja hedelmälliseksi joka on saatettu autioksi.

Suurin ympäristöteko jota ihminen voi tehdä maan hyväksi on pitää huolta omasta elinympäristöstään paikallisesti, niin kuin esivanhempamme ovat aina ennen tehneet. Se on todellista ympäristön rakastamista maalaisjärjellä, joka voittaa nämä nykyään kovassa huudossa olevat “hiilineutraalit tavoitteet” ja muut hullunkuriset ilmastotoimet.

“Kuninkaan lahjat” opettaa hyödyllisen työn merkityksestä yhteisen maailmamme hyväksi. Tärkein työ lähtee yksittäisistä kodeista. Jokainen voi aloittaa työn omasta ja perheensä elämästä. Jos jokainen perhe ottaisi maailmassa yhden maa-alueen hoitoonsa ja tekisi siitä kauniin hedelmällisen puutarhan, muuttuisi koko maa näin pala palalta ihanaksi paratiisipuutarhaksi. Kotitilan hoitaminen on tapa jonka kautta voimme ylistää Luojaa ja tuoda kunniaa hänelle.

Oman maan omistaminen on tärkeä ajatus myös siksi, että siellä ihminen voi kokea täyttä omistautumista maapaikalleen ja vastuun ottamista siitä minkä omistaa. Halu tehdä omasta elinympäristöstä kaunis ja kukoistava itselleen ja perheelleen voi olla suurin motivaation lähde hallita omaa maapaikkaa hyvin ja oikeudenmukaisesti.

Mitä useampi ihminen muuttaa maalle ja ryhtyy harjoittamaan pientilallisuutta ja maatilanhoitoa, nousee ravitsemuksemme taso ja hyvinvointimme kansallisella tasolla. Tyhjentyneet maaseudut alkavat täyttyä elämästä, palauttaen myös yhteisöllisyyden ja elävän kulttuurin takaisin ihmisten arkeen. Helpompi on omavaraisuuttakin toteuttaa yhdessä toisten ihmisten kanssa, vaihtamalla tuotteita ja tehden töitä talkoovoimin.

Sukumme mökki Haukiputaalla, jossa äiti sai oppia tuntemaan erilaiset yrtit isänsä opetuksella.

Ennen vanhaan oli tapana että perheen elanto, kuten maanviljelys, siirtyivät eteenpäin sukupolvelta toiselle. Seuraava sukupolvi opetettiin jatkamaan vanhempien elantoa ja he saivat jatkaa huolenpitoa vanhempiensa maasta ja perinnöstä.

Esivanhemmat olivat työllään rakkaudella muokanneet maatilansa kukoistavaksi jälkipolviaan varten. Tämä esivanhempien maa oli perheelle kaiken varannon ja elannon lähde, antaen heille ruuan, suojan ja rohdot. Peritystä maasta huolenpito oli tärkeä tehtävä ja toi suuren vastuun mukanaan, sillä ihminen oli oman maansa valtias joka vastasi paikan kukoistuksesta. Samalla se toi ihmiselle vapauden toteuttaa elämää haluamallaan tavalla kotitilallaan - omalla maallaan ihminen oli vapaa. Yhtälailla se pätee tänäkin päivänä ja maan omistaminen on ihmiselle suuri etu ja turva kun yhteiskunnassamme ajetaan asioita yhä hullumpaan suuntaan.

Esivanhempia ja heidän tekemäänsä työtä jälkipolvien hyväksi kunnioitettiin syvästi ja kansanperinteessä on monia tapoja tähän kunnioitukseen liittyen. Heidän muistoaan vaalittiin ja heidän kertomiaan syvällisiä tarinoita välitettiin suullisesti eteenpäin jälkipolvelta toiselle.

Lasten muistoissa he elivät kuolemansakin jälkeen ikään kuin mukana maatilan arjessa. Aivan kuin heidän henkensä olisi läsnä pihalla kasvavissa puissa ja pensaissa ja talon rakenteissa, kuten lastensa sydämissä. Esivanhempien perintötila oli elävä yhteys heidän muistoonsa.

Usein vanhat ihmiset toivovat kuolemansa lähestyessä että heidät haudataan synnyinseuduilleen - sillä erityisesti tämä maa jota ihminen on hoitanut ja rakastanut pitää vainajan muistoa elossa. Kotitila on viimeinen leposija jossa vainajasta tulee jälleen osa maata josta hän on syntynyt. Siellä hänen sielunsa voi levätä onnellisena, paikassa jossa lapset siunaavat hänen elämäntyötään ja muistoaan.

Kansanperinteen mukaan esivanhemmat suojelivat perustamaansa tilaa ja jälkeläisiään auttaen heitä vaalimaan kotipaikkaa ja muokkaamaan maasta yhä kauniimman ja harmonisemman.

Kotitila

Juuri sellaisen

Hoitavan rauhan tilan

Jokainen meistä, sinäkin ansaitsisit

Paikan jossa levätä, eheytyä 

Toipua maailman tuomista kolhuista 

Ja tuntea Luojan rauhaa ja armoa

***

Tässä seisoo satoja vuosia vanha Paavolan tammi, jonka siemenistä kasvaa nyt pihallamme taimia tulevaa kotitilaa odottamaan.

Sana synnyinmaa saa uuden syvemmän merkityksen, kun kotitila on paikka jossa äiti saa synnyttää lapsensa. Tälläinen paikka on lapselle todellinen synnyinmaa jossa rakentaa syvät juuret elämään ja maailmaan. Miten vahvan, siunatun pohjan se antaakaan pienen uuden ihmisen elämäntaipaleelle!

Ihmisen suhde Jumalan luomaan luontoon ei tulisi olla yksipuolinen, kuten Kuninkaan lahjat - tarinassa kuvaillaan. Ihmisen ei tulisi vain hyödyntää ja hyväksikäyttää luonnon resursseja antamatta mitään takaisin, vaan ihmisen tulisi kantaa oma vastuunsa hoitamalla luontoa. Kun viljelymaata ravitsee ja lannoittaa luonnonmukaisesti sekä harjoittaa vuoroviljelyä, maan resurssit ja voimat eivät kulu loppuun.

“Katso, että teet hedelmälliseksi sen, mikä ennen oli autiota. Katso, että jätät jälkeesi jotain parempaa kuin se, minkä itse sait. Kun teet näin, teet maasi hyödyksi työtä”.

Sakari Topelius, Maamme kirja 1917

Luoja antaa ihmiselle luontonsa kautta kaiken mitä ihminen tarvitsee. Hän vaatettaa meidät, antaa meille ravinnon ja suojan. Tässä Matteuksen evankeliumin tekstissä Jeesus kehottaa ihmisiä olemaan murehtimatta turhaan heidän fyysisen kehonsa ylläpitämisestä. Mitä varten tulisi murehtia, kun Jumala on jo luonut ihmiselle kaiken mitä ikinä hän tarvitsee?

"Älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?

Matteus 6:25-30

Erityisesti kotitilalla näiden ihmisen luontaisten tarpeiden täyttyminen voi tapahtua helpoiten. Olemme osa luontoa, joka on Jumalan luoma elävä organismi, jossa hänen lakinsa toteutuu. Hän on luonut kaiken sellaisella viisaudella ja tarkkuudella ettei ihmisen tarvitse huolehtia edes oman kehonsa toiminnoista. Kun ihminen ei tekemisellään puutu Luojan suunnitelmaan, vaan antaa asioiden mennä luonnollista kulkuaan niin hän ylläpitää terveyttä ja elämää itsessään ja ympäristössään. Ihminen pysyy ihminen terveenä kun hän elää luonnonmukaisesti syöden luonnonmukaista ravintoa, ja esimerkiksi kun synnytyksen luonnolliseen kulkuun ei puututa sujuu synnytys yleensä myös parhaimmalla mahdollisella tavalla.

Luojan elämän henki saa kaikki kasvit kasvamaan ja kukoistamaan, samalla tavalla kuin hänen henkensä antaa meidän sisällemme elämän. Kutsun kotitilaa tässä “Rakkauden tilaksi”, sillä perhe joka tilalla asustaa on sitoutunut hoitamaan maapaikan luontoa ja vaalii sitä rakkaudessa. Kun ihminen rakastaa ympäröivää luontoa ja hoitaa sitä rakkaudella, niin luonto vastaa ihmisen rakkauteen. Sen voi nähdä jokapäiväisessä elämässämme esimerkiksi siinä kun kohtelemme kanssaihmistä rakkaudella, hän yleensä kohtelee meitä takasin myös rakastavasti. Kun kohdistamme rakkautemme lemmikkiin, saamme eläimeltä takaisin usein moninkertaisen riemun ja onnen. Samoin kasvit kukoistavat rakkaudellisessa hoidossa. Jumalan rakkaus hellii ihmisiä ympäröivän luonnon kautta ja vastaa käsiemme kosketukseen.

Elämällä yhteydessä luontoon toteutamme sitä suunnitelmaa, jonka Jumala on luonut meitä varten. Se tekee meidän sielumme monin verroin onnellisemmaksi kuin luonnonvastainen elämä suurkaupungissa pakokaasuja hengittäen. Kotitilan luominen vaatii tottakai ihmiseltä työtä ja ponnisteluja, sitoutumista ja vastuunottamista. Se on kuitenkin työtä joka kantaa hyvää hedelmää, aivan kirjaimellisestikin. Palkaksi työstä kotitilalla Luoja antaa luonnon kukoistuksen ja runsauden ravita rakkaita lapsiaan.

Rakkauden tila

Oma maa,

jossa jokainen ruohonkorsikin sinua rakastaa

ja kätesi kosketusta janoaa

Jonka kasvit sinut tuntevat

Ja tietävät miten sinut parantaa

Jonka puut kasvavat kotisi ylle sitä siunaten 

Ja jonka tähdet tuikkivat kirkkaimmin sinulle

Aamuisin linnut laulavat riemua sydämeesi

Ja saat kiittäää Herraa hänen ihmeellisistä teoistaan

Joka päivä, yhä uudelleen ja uudelleen

Sydämeni haaveena on, että yhä useampi kuulisi kutsun maalle muutosta ja kotitilan luomisesta, jotta voitaisiin palauttaa yhteisöllisyys ja luonnonläheinen elämä Jumalan kauniin suunnitelman mukaisella tavalla.

Rakkaudella,

Anna-Maria